'Aram, sä olet tulessa!'

12.07.2012

Historiassaan ensimmäiset junioreiden Euroopan mestaruuskilpailut savaten assautissa järjestettiin Butgenbachissa Belgiassa kesä- ja heinäkuun vaihteessa 2012. Kisoihin osallistui ottelijoita kymmenestä maasta (Serbia, Kroatia, Venäjä, Liettua, Italia, Slovenia, Belgia, Ranska, Suomi ja Saksa) ja yhteensä 57 nuorta, joista 15 oli tyttöjä ja 42 poikia. Suomea kisoissa edusti kolmihenkinen joukkue: kilpailija Aram Arutjunjan, valmentaja Marika Niskanen ja tuomari Annukka Volotinen.

Aram ja Marika olivat molemmat ensikertalaisia savaten arvokisoissa, mikä toi lisäkihinää kisoja edeltäneisiin viikkoihin, mutta valmistelut sujuivat hyvin. Aram otteli sarjassa 70-75 kg, mikä on aikuisissa tasoltaan yksi kovimmista ja osallistumismääriltään suurimmista sarjoista. Sama oli tilanne myös junioreiden puolella.

Aramin lisäksi hänen sarjaansa osallistui italialainen, slovenialainen, ranskalainen ja belgialainen ottelija. Pojat saivat otella ensimmäisenä päivänä oikein urakalla, sillä kaikilla oli kolme ottelua (3 x 1.30 minuuttia). Vaikka Aram ei ensimmäisen päivän otteluistaan voittoa saanutkaan, hänen otteensa ja urheiluhenkinen olemuksensa herättivät positiivista huomiota. Myös Marika, ”The Talking Coach”, jäi varmasti monien mieleen.

Toisena päivänä Aram kohtasi belgialaisen ja ottelussa ratkaistiin toisen pronssimitalin saaja. ”Aram, sä olet tulessa!” kuului huuto kehän laidalta. Suomalainen juniori voitti vastustajansa, ja maamme sai samalla ensimmäisen junioreiden EM-mitalin assautissa. Aramilta hieno suoritus ensimmäisissä arvokisoissaan!

Ranskalaiset olivat tapojensa mukaan matkassa vahvalla joukkueella. Kahta painosarjaa lukuun ottamatta kulta menikin savaten kotimaahan. Tuomarina oli kiinnostavaa seurata kovatasoisten ja taitavien ranskalaisten kehätyöskentelyä. Ranskalaiset eivät päässeet kuitenkaan helpolla ja kisoissa nähtiin useita hyvätasoisia kamppailuja. Jos verrataan aikuisten arvokisoihin, nähtiin myös enemmän tunnekuohuja, mikä on nuorten kohdalla ymmärrettävää.

Kaiken kaikkiaan kisamatka oli erittäin onnistunut ja antoi allekirjoittaneellekin mukavasti lisäkokemusta tuomaroinnista!

T. Annukka Volotinen

Valmentaja Marika Niskasen kisakommentti:

"Kun minulle kerrottiin, että pääsen valmentajan roolissa mukaan Aramin EM-kisamatkalle, odotin lähtöpäivää innolla. Mietin, kuinka olisin paras mahdollinen avustaja ja tuki sekä kannustaja parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Ensimmäinen kisapäivä oli jännitystä ja innokkuutta täynnä. Olihan nuori Aram päässyt taistelemaan kansainväliseen kehään Euroopan mestaruudesta."

"Kaikki kolme ottelua olivat ensimmäisenä kisapäivänä erilaisia ja Aram poimi pisteen jokaisesta ottelusta. Seurasin Aramia kehässä ja huusin ohjeita niin paljon kuin mahdollista. Hän kuunteli neuvojani taistellen tarkasti ja päättäväisesti hienoilla perustekniikoilla. Aiheutin varmasti hämmennystä tuomareissa, kun pieni nainen puhui liikaa kehäkulmassa. Varoituksia en siitä saanut, joten jatkoin samalla linjalla."

"Täytyy myöntää, että olin puhki ensimmäisen päivän jälkeen ja näytti, että Aram alkoi vasta lämmetä! Seuraavana aamuna valmennettavallani oli onneksi vielä yksi ottelu edessään. Mahtava taistelumeininki, vauhtia riitti! Aivan uskomaton aamuottelu! Aram jaksoi täysillä kaikki kolme erää, teki hienosti aloitteita ja vei itsensä voittoon - hän oli tulessa!"

"Minulle jäi kisamatkasta mahtavat muistot. Tutustuin muiden Euroopan maiden ottelijoihin, valmentajiin ja tuomareihin sekä näin junioreiden kovatasoisia otteluita! Kisatunnelma oli fantastinen, ihmiset erittäin ystävällisiä ja avoimia. Jos ja kun seuraavan kerran pääsen mukaan kisamatkalle, on ranskan kielen taitoni varmasti vahvempi. Nyt nimittäin alkoivat kieliopinnot!"

Suomen edustaja Aram Arutjunjanin kisakommentti:

"Sain eräänä päivänä Annukalta sähköpostia, jossa luki ”Nyt löytyi kisat!” Olin innoissani, tahdoin kovasti päästä jälleen kisoihin, sillä viime kisareissustani oli jäänyt niin hyvä fiilis. Kun kuulin, että Marika tulisi mukaan kisoihin, olin todella iloinen. Marikahan oli ensimmäinen valmentajani, kun aloitin aikoinaan savaten."

"Ensimmäisen päivän otteluni eivät menneet aivan toivomusteni mukaisesti. Mutta vaikka voittoja ei tullut, opin matseistani paljon. Sain myös muutamilta tuomareilta hyviä vinkkejä ja ohjeita, mihin treenatessa kannattaisi kiinnittää huomiota. Oli myös mielenkiintoista seurata matseja ja nähdä, kuinka kovatasoista porukkaa löytyy ympäri Euroopan. Se motivoi minua treenaamaan yhä enemmän. Ranskalaiset junnut olivat todella taitavia ja heidän matsejaan oli kaikkein mielenkiintoisinta seurata. Jo pelkästään heitä katsomalla oppi paljon!"

"Toisena päivänä minulla oli vain yksi ottelu, jossa olin päättänyt, että annan kaikkeni alusta loppuun asti ja voittohan sieltä tuli. Olin iloinen. Yksi asia, mikä jäi mieleeni, oli se, että matsien jälkeen kaikki olivat kavereita keskenään. Kehästä astuttiin ulos hymy huulessa ja hyvillä fiiliksillä! Kaiken kaikkiaan minulle jäi hyvä mieli ja lähtisin mielelläni uudestaan. Erityiset kiitokset Annukalle ja Marikalle mahtavasta reissusta!"