Harjoittelu osana elämää: Helmi Puustinen

Suomeksi | In English

10.08.2015

- Aluksi kehään mennessäni en halunnut kilpailla, nyt menen kehään vain siksi, että haluan kilpailla. Pidin asiaa isompana kuin se onkaan, Helmi Puustinen, 16, aloittaa.

Kolme vuotta sitten Puustiselle sanottiin, että “sulla on huono kunto, mene tonne Savate Clubille treenaamaan”. Pian aiemmat harrastukset, tanssi ja ratsastus, saivat väistyä hauskan ja enemmän omalta tuntuvan lajin tieltä. Savatesta Puustinen siirtyi nyrkkeilyn pariin reilu vuosi sitten hiukan vahingossa.
- Minulle sanottiin, että käsiin pitää saada lisää voimaa, ja pyydettiin nyrkkeilykoulun harjoituksiin. Huomasin heti, että nyrkkeily on mun lajini. Sain siitä juuri sellaista kontaktia, jota halusin.

Kuluneen vuoden aikana Puustinen on osoittanut lahjakkuutensa. Kilpailukirjan viidestä ottelusta neljä on voittoja. Toistaiseksi vahvasti nousujohteinen ura ei ole nyrkkeilyaiheisten elokuvien katselun ansiota. Viime keväänä Oulunkylän yhteiskoulun 9,54 keskiarvolla päättäneen Puustisen päivän on koulun lisäksi täyttänyt usein kaksi harjoitusta.

Vahvuuksikseen Puustinen listaa kestävyyden, nopeuden, otteluälyn, sekä päättäväisyyden ja halun harjoitella. - Teen sen, mitä minulle sanotaan, ja vähän enemmänkin, sanoo hän virnistäen. - Haluan edistää harjoitteluani myös miettimällä, mitä asioita voin viedä kehään, ja miten toteuttaa niitä siellä. Jonakin päivänä haluan päästä edustamaan Suomea EM- ja MM-kilpailuissa. Olympialaiset olisivat unelmieni täyttymys.

Kestävyysharjoittelu on tuottanut tulosta. Puustinen on huomannut palautuvansa nopeammin. Sairastumis- ja loukkaantumisriskit ovat pienentyneet. Seuraavien vuosien tavoite on tekniikan parantaminen. Myös lyönteihin on saatava lisää voimaa. Suhtautumistaan jabiin eli etummaiseen suoraan Puustinen kuvailee viha- rakkaussuhteeksi. - Se on kehässä paras työkalu, jota pitää harjoittaa koko ajan, jotta siitä tulisi tarpeeksi tehokas.

Säännöllinen harjoittelu on kehittänyt Puustista paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti. - Olen itsevarmempi, ja sosiaalinen kanssakäyminen on tullut helpommaksi. Olen oppinut tekemään uhrauksia ja huomannut, että tuloksia saa vain ja ainoastaan kovalla työllä. Olen oppinut myös kärsivällisyyttä: aiemmin hanskat lensivät seinille, jos jokin meni huonosti. Nyt ongelmanratkaisukykyni on parantunut, ja hanskat pysyvät käsissäni tiukemmin.

Kaveripiirissä nyrkkeily otetaan vastaan positiivisesti. Tosin, kun Puustinen kertoo nyrkkeilevänsä oikeasti ja tosissaan, ilmeet voivat olla hämmentyneitä. - Nyrkkeilyn ansiosta saan ystäväpiirissäni myös kunnioitusta. Se nostaa itsetuntoani, hän toteaa rehellisesti.

Puustisen eno on Matti Santala, jolla on pitkä ja menestyksekäs kamppailulajitausta. Santala on niitä harvoja ottelijoita, joiden käsi on nostettu ylös Ranskan mestaria vastaan käydyn Savate-ottelun jälkeen. - Olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa enolleni, joka on auttanut minua valtavasti. Haluan kiittää myös valmentaja Ray Medeliä ja Jan Lagerbohmia. Arvostan sitä, että he ovat aidosti kiinnostuneita koko kokonaisuudesta. Kiitokset lisäksi koko Savate Clubin porukalle.

Lääke- tai oikeustieteen opinnoista haaveileva Helmi Puustinen aloittaa syksyllä Mäkelänrinteen urheilulukiossa, jossa on hyvät harjoitteluolosuhteet. - Kaikki puitteet ovat kunnossa menestystä varten, loppu on itsestäni kiinni, Puustinen päättää.


Jan Lagerbohm Teksti: Jan Lagerbohm
Kuvat: Lea Kömi, Jan Lagerbohm
Jan Lagerbohm on Savate Clubin perustaja ja toiminnanjohtaja