Varauskalenteri on poistettu käytöstä

Ohjaajakoulutus alkaa tammikuussa 2018

29.11.2017

Haaveista totta - haluatko menestyä ohjaajana? Savate Club järjestää ohjaajakoulutuksen alkaen tammikuussa 2018. Nyt myös oma ohjaajakoulutus 14-18-vuotiaille!

Savate Club järjestää ohjaajakoulutuksen kolmena viikonloppuna tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana. Koulutuksesta vastaavat Savate Clubin perustaja Jan Lagerbohm ja fysioterapeutti Riikka Holopainen. Koulutus on ilmainen.

Kolmen viikonlopun aiheita ovat mm.

  • Valmennuksen filosofia
  • Omien vahvuuksien vahvistamista
  • Varmuutta ja persoonallisuutta esiintymistaitoon
  • Fyysisen harjoittelun perusteet
  • Tekniikan opettaminen
  • Ihmisen funktionaalinen anatomia
  • Harjoituksen rakenne
  • Yleisimmät urheiluvammat
  • Urheilijan ruokavalio ja painonpudotus
  • Syventymistä oman lajisi tekniikkaan
  • SandBell –hiekkasäkkiharjoittelu
  • SPT-harjoittelu

Koulutukseen voi hakea seuramme minkä tahansa lajin harrastaja, mukaan lukien SPT (Sports Performance Training). Ohjaajakoulutuksen suorittaneilla on mahdollisuus hankkia lisäansioita ohjaamalla tunteja joko tuuraajana muutamana iltana viikossa tai vaikka ns. täysipäiväisenäkin ohjaajana. Koulutukseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella lähettämällä hakemus osoitteeseen helsinki@savate.com

Savate Club on perustettu vuonna 1993 ja se on Suomen suurin kamppailu-urheiluseura. Ohjattuja tunteja viikossa on yli 200 kolmella eri salilla. Koulutuksessa käymme läpi menestyksen avaimia joita voit soveltaa myös käytännön elämääsi.

Kerro hakemuksessa vahvuuksistasi ja miksi uskot, että juuri sinulla on annettavaa liikunnan harrastajille, minkälainen on urheilutaustasi ja milloin aloitit harjoittelun Savate Clubilla ja missä lajissa? Kerro myös minkä lajin ohjaajana haluaisit toimia. Koulutukseen valituille lähetämme tarkemman ohjelman koulutuksen sisällöstä.

Viimeinen hakupäivä on 15.12.2017.

Tervetuloa mukaan!