Varauskalenteri on poistettu käytöstä

Perhe-Savate - perheen yhteinen harrastus

Perhe-Savate -kurssille ovat tervetulleita lapsi tai lapset vanhempansa, vanhempiensa tai muun läheisen aikuisen kanssa. Kurssin harjoitukset koostuvat kuntonyrkkeilyn lisäksi myös savate formen tekniikoista jotka tehdään turvallisesti, ilman kontaktiharjoittelua ja ketään vahingoittamatta.

Yhteisharjoittelun lisäksi lapsilla on mahdollisuus saada myös diplomi hyväksytystä kurssista.

Mukaan tulevilla lapsilla tai vanhemmilla ei tarvitse olla mitään aikaisempaa lajitaustaa, eikä myöskään peruskunnolle ole vaatimuksia. Lapsen suositeltava ikäraja 6-vuotta. Harjoitusten pääpaino on yhdessä vietetyssä ajassa - liikunnallisen, mukavan ja hyödyllisen harrastuksen parissa.

Perhe-Savate -kurssin tavoitteena on myös yhdistää ja lähentää perhettä, esimerkiksi pariharjoittelun ja liikunnallisten leikkien avulla. Uskomme, että harjoitukset johtavat niiden päätyttyä myös jälkipeleihin perheen sisällä: yhteisiin, kasvattaviin keskusteluihin.

Kurssi antaa itsevarmuutta eri elämänalueille, kasvattaa peruskuntoa luoden hyvän pohjan myös muille mahdollisille myöhemmille urheilulajeille. Yhteisen harjoittelun ja kehittymisen myötä perheen nuorimmat tottuvat säännölliseen liikuntaan ja urheilulliseen elämäntapaan.

Kurssin positiiviset vaikutukset tulevat esille jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen. Harjoittelijoiden fyysisen kunnon kasvusta huolehtivat tehokkaasti erilaiset säkki- ja lihaskuntoharjoitukset. Harjoitukset päättyvät aina ohjattuun loppuvenyttelyyn.

Perhe-Savate -kurssilla sinua odottavat ammattitaitoiset ja elämänmyönteiset ohjaajat. Mukaan tarvitset positiivisen mielen ja normaalit sisäliikuntavarusteet.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset os. helsinki@savate.com

Lämpimästi tervetuloa!

Alkavat Perhe-Savate -peruskurssit

Alempana on linkit kaikille nykyisille ja seuraaville Perhe-Savate -peruskursseille. Kattavat kurssitiedot, harjoitusaikataulut, alkamis- ja päättymispäivät sekä maksuinfot löytyvät näiltä kurssisivuilta.

Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten kannattaa toimia nopeasti!

Tervetuloa mukaan!

Harjoitusaikataulut ja kurssi-info