Varauskalenteri on poistettu käytöstä

Harjoittelu osana elämää: Olli Kallius

28.12.2020

Ollin oppivuodet - tähtäimessä ammattivalmentajan ura

Olli Kallius aloitti nyrkkeilyn yli neljä vuotta sitten. Laji vei Ollin täysin mennessään. Nyt hän ohjaa nuoria ja aikuisia joka päivä useamman tunnin. ”Jonain päivänä olen Suomen nyrkkeilyn päävalmentaja” Olli sanoo päättäväisesti.


Jalkapallo, lätkä, sähly, jousiammunta, ratsastus, yleisurheilu, tennis. Siinä muutama urheilulaji, joita Olli Kallius, 23, on harrastanut. Hän ei ole oppivuosiaan pelännyt, vaan on aina rakastanut harjoittelua ja urheilussa kehittymistä.

Syksyllä 2016 Kalliuksen lajikirjoon tuli yksi urheilulaji lisää, kun hän löysi itsensä Savate Clubilta, Helsingin kaupungin järjestämältä nyrkkeilyn NYT-liikuntatunnilta. ”Kävin siellä noin puolen vuoden ajan. Sitten ohjaaja Ray Medel totesi, että koska näytät rakastavan lajia niin paljon, tule myös Training Centeriin Savate Clubin nyrkkeilykoulun harjoituksiin. Ja niinhän minä menin. Tuolloin elämääni aukeni täysin uusi käsikirjoitus”, Kallius luonnehtii.

Hän innostui ja lähti täysillä mukaan. Kaksi vuotta sitten Kallius haki Savate Clubin ohjaajakoulutukseen. Siitä lähtien hän kertoo opiskelleensa nyrkkeilyä kuin korkeakoulun ”pääainetta”.

Internetistä saadun tiedon lisäksi Kallius ahmii nyrkkeilyyn liittyvää kirjallisuutta. Ja katsoo kaikki mahdolliset ottelut. ”Pystyn vaikka tältä istumalta nimeämään yli 50 nyrkkeilyvalmentajan valmennustyylit. Olen perehtynyt myös eri maiden nyrkkeilyfilosofiaan, nyrkkeilykulttuureihin ja harjoitustapoihin”, Kallius kertoo.

Miksi kuubalaiset pystyvät nyrkkeilemään kädet alhaalla? Tai miksi uzbekistanilaiset ovat niin hyviä puolustusnyrkkeilijöitä? Näihin kysymyksiin Kallius on viimeksi perehtynyt.

Savate Clubilla hän ohjaa runsaat 80 treeniä kuukaudessa. Hän on tuttu näky nuorten ja aikuisten kilpanyrkkeilijöiden, nyrkkeilykoulujen, kuntonyrkkeilyn – kuten myös cardio-harjoitusten ja tehotreenien vetäjänä.

Kallius on innostunut myös viimeksi mainituista: ”Sisällytän alkulämmittelyyn aina noin 20 minuuttia nyrkkeilyn tekniikkaa, jotta osallistujat saisivat enemmän hyötyä itse kunto-osuudessa. Itse saan buustia lisää, kun lempimusiikkini soi taustalla!” 
Nuorten ohjaamisessa on myös kasvatustehtävä mukana, Kallius painottaa. Tärkeitä ovat niin vuorovaikutustaidot kuin ohjattavien tunteiden lukeminen ja tunnistaminen.

”Olen vaativa ja tiukka nuorten kanssa. Mottoni on, että silloin kun treenataan, silloin treenataan. Kun olen iältäni itsekin vielä nuori, pystyn kenties sen takia luomaan toimivan kontaktin lapsiin ja nuoriin. Saan ohjattavien vanhemmilta paljon kannustavia viestejä. Tämä tuntuu tietenkin hyvältä ja tulee tunne, että olen ainakin jossain onnistunut”, Kallius hymyilee.

Lasten ja nuorten nyrkkeilijöiden vetäjä on myös esimerkki ja roolimalli, jonka täytyy tuntea vastuunsa. Yhteishengen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi Kallius kutsuu ohjattavia myös kotiinsa seuraamaan nyrkkeilyn titteliotteluita: ”Se on hyvä tapa linkittää nuoret yhteen myös treenien ulkopuolella ja vahvistaa me-henkeä. Yhdessä ja joukkueenahan me myös kisareissuihin lähdetään.”

Aikuisten ohjaamisen peruspalikat ovat Kalliuksen mielestä melko samat kuin nuorten kohdalla – ”sillä erotuksella, että olen aikuisten kanssa vielä vaativampi. ’Hyvä, hyvä’ -kehut pitää oikeasti ansaita!”

Myös valmentaja kokee vahvoja onnistumisen ja hyvän olon tunteita. ”Rakastan seurata, kun harjoittelijat kehittyvät ja rakastan myös sitä, kun näen ihmisten kasvoilla sen treenien jälkeisen euforisen tunteen. Se on hienoa, kun pystyn oman eläytymiseni ja innostukseni avulla auttamaan ihmisiä voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin – olemalla välikäsi heidän hyvinvoinnilleen.”

Kallius on Suomen Olympiakomitean ja Nyrkkeilyliiton valmentajakoulutuksessa. Hänen valmentamassaan Savate Clubin nuorten kilparyhmässä harjoittelee tätä nykyä 13 poikaa ja 2-4 tyttöä. Tavoitteena on saada viisi nyrkkeilijää mukaan ensi vuoden nuorten SM-kilpailuihin.

Olli Kallius, miksi juuri nyrkkeily? ”Rakastan nyrkkeilyä. Se on lähtökohtaisesti brutaali ja barbaarinen laji, mutta samalla se herättää filosofistakin pohdintaa ja on taiteellisen kaunista. Sen vuoksihan nyrkkeilyä kutsutaan nimellä ’sweet science’.”

Nyrkkeilyyn vihkiytynyt Kallius lausuu pitkän aikavälin tavoitteensa myös julki – vielä jonain päivänä hän olisi lajin päävalmentaja Suomessa. Päämäärä on kova. Kallius perustelee: ”Tuntuu että olen valmentajana kehittynyt tähtitieteellisesti. Minulla on kova into päällä, haluan voittaa valmentajana. Ympäristö on vahvasti tukemassa tätä tavoitettani. Kiitos siitä, Savate Club!”

Olli Kallius lähettää haastattelun lopuksi suurterveisensä kaikille nyrkkeilyä myös kuntoilumielessä harrastaville. ”Hienoa, että olette löytäneet maailman parhaan kuntoilumuodon. Nähdään salilla!”

Kuvat: Tony Torvinen


Jan Lagerbohm Teksti: Jan Lagerbohm
Jan Lagerbohm on Savate Clubin perustaja