Harjoittelu osana elämää: Svetlana Korsumäki

14.10.2019

Svetlanalla on takanaan aktiivista harjoittelua reilut 50 vuotta. "Ikä on vain numeroita” hän painottaa.

Kymmenes kesäkuuta 1989 oli Svetlanan elämässä suuri päivä. Silloin Suomesta tuli hänen uusi kotimaa. ”Vaikka meillä ei ollut kotona Moskovassakaan suoranaista pulaa, niin olin aivan järkytyksen vallassa, kun menin täällä Tampereella ensimmäisen kerran ruokakauppaan. Tarjolla oli aivan kaikkea ja paljon!”

Tätä ennen oli tapahtunut paljon. Elettiin vuotta 1962, kun Svetlana ”Sveta” Korsumäki (o.s. Voronkova) syntyi Itä-Saksassa, Magdeburgin kaupungissa, Elbejoen varrella. Elämä DDR:ssä oli kommunistihallinnon aikana karua, mutta Voronkovien perheessä oltiin etuoikeutettuja. ”Meillä oli lähes kaikkea, sillä isäni oli korkea-arvoinen neuvostoliittolainen upseeri, joka oli DDR:ssä työkomennuksella”, Svetlana kertoo.

Perheen isä, Oleg Voronkov, sai Itä-Saksasta komennuksen takaisin Neuvostoliittoon, Kiovan kaupunkiin Ukrainaan. Näin ollen viisihenkisellä perheellä – johon kuuluivat puna-armeijan proviisorina työskennellyt Eleonora-äiti ja veljekset Aleksei ja Oleg – oli jälleen muutto edessä. ”Kiova oli ystävällisine ihmisineen aivan ihana, puhdas kaupunki, kuin kauniisti hoidettu puutarha”, Sveta muistelee.

Kiovassa alkoi myös näihin aikoihin asti jatkunut, yli viisikymmenvuotinen aktiivinen urheiluharjoittelu. ”Muistan vieläkin kuin eilispäivän aamuiset bussimatkat jäähallille, sen jälkeen taksilla koulun ja koulun jälkeen pitkin Kiovan kauniita katuja takaisin kohti jäähallia”, Sveta kuvailee neljävuotiaana alkaneen taitoluisteluharrastuksensa tunnelmia. ”Valmennus oli hyvää, mutta treeniä oli liikaa – ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna.”

Taitoluistelu vaihtui neljännellä koululuokalla rytmiseen kilpavoimisteluun. ”Pääsin aika nopeasti Neuvostoliiton kovalle kilpailutasolle, sillä minulla oli taitoluistelun takia jo edeltä käsin kokemusta ammattimaisesta harjoittelurytmistä ja asenteesta, vaikka olinkin vielä ihan täysi lapsi”, Sveta painottaa. ”Meillä oli hyvä mutta tiukka valmentaja, nimeltään Ajida Aleksandrovna. Harjoituksissa ei paljon puhuttu, kunhan harjoiteltiin ja taas harjoiteltiin. Koska olin ryhmäni nuorin, jouduin tekemään enemmän töitä kuin muut. Mutta jos haluat pärjätä, niin muita vaihtoehtoja ei ole. Rytmisessä voimistelussa ongelmakseni tuli kuitenkin pallo, joka ei tahtonut pysyä käsissäni.”

Kaikki tuntui harmaalta ja kylmältä, kun kahdeksasluokkalaisen Svetlana Voronkovan perhe muutti Kiovasta Leningradiin. ”Leningradista isäni sai kuitenkin jo heti vuoden kuluttua komennuksen Moskovaan, missä ensimmäisen vuoden aikana päiväni kuluivat telinevoimistelun parissa. Reilun vuoden mittainen tauko harjoittelusta, kun asuin Pietarissa, oli tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja löysin seuraavaksi esteratsastuksen. Tämän jälkeen elämäni eteni ratsastaessa ja hevoshoitajana, kun taas insinööriopinnot täyttivät iltani.” 

Kun Sveta oli asettunut 1990-luvun alussa Suomeen, hän alkoi käydä säännöllisesti kuntosalilla, uida ja juosta. Samalla hän aloitti opiskelut merkonomilinjalla kauppaopistossa. Vuosina 1990-1991 hän osallistui fitness-kisoihin, kun laji rantautui Suomeen. Sveta kertoo: ”Se oli hauskaa, treenasin aivan sairaan paljon. Jos jokin jäi mieleeni, niin äärimmäisen kovat dieetit.”

Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1994, Julia-tytär. Svetlana aloitti seuraavana vuonna opinnot Tampereen yliopistossa, pääaineenaan venäjän kielen kääntäminen ja tulkkaus, sivuaineenaan markkinointi. Kun hän valmistui filosofian maisteriksi, hän sai vuonna 2000 toisen lapsensa, Sofia-tyttären. ”Molemmat tyttöni aloittivat taitoluistelun jo ennen kuin he oppivat kävelemään ja edustivat siinä myöhemmin Suomea.”

Vuonna 2009 Svetlana muutti Tampereelta Helsinkiin. Päivät täyttyivät lasten hoidosta, kotiaskareista ja jäähallikuljetuksista. ”Olin yksin ja oli pakko pärjätä. Päivätyöni tein suomalaisissa vientialan yrityksissä. Tein näihin aikoihin paljon töitä, että sain lasteni luistelumaksut maksettua. Vierumäen urheiluopistokin tuli minulle niin tutuksi, että tunsin sen jäähallin lähimaastosta lähes jokaisen kivenmurikan.”

Aika kulki eteenpäin ja kun vuoden 2016 alkupuolella molemmat tyttäret olivat lopettaneet taitoluistelun, Venäjältä Suomeen kotiutunut Svetlana haki elämälleen uutta haastetta. Tällöin hän havaitsi elintarvikekaupan ilmoitustaululla Konalassa mainoksen, jossa kerrottiin Savate Clubin peruskursseista.

”Kotiin päästyäni kävin kurssien järjestäjän nettisivuilla ja ilmoittauduin savate formen peruskurssille. Jo heti ensimmäisissä harjoituksissa totesin, että tämä on minun juttuni – enkä pystyisi olemaan siitä poissa. Lajini vaihtui pian savate formesta savateen, kun savate-ohjaaja Paul Happonen totesi, että mikäli haluaisin lajista enemmän irti, niin minun kannattaisi kokeilla varsinaista savatea”, Sveta muistelee

Lajin vaihdos herätti tunteita. ”Jännitin alussa, sillä en osannut väistää, en osaa vieläkään, mutta harjoittelemalla kyllä oppii! Jännitys hävisi kun pääsin hieman kiinni lajin pääjujusta, silloin minut valtasi aivan ihana tunne. Oppihan savaten harjoittelussa tuntemaan oman kroppasi – päälaestasi aina jalkapohjiisi asti. Ikävät selkäongelmani ovat harjoittelun myötä myös hävinneet, kun keskivartalolihakseni ovat vahvistuneet.”

Svetlana on osallistunut savate-kisoihin assautissa (kevyt kontakti) aina kuin se on ollut vain mahdollista. ”Silloin oppii työskentelemään paineen alla ja suojaamaan oikeasti itseään. Ensi vuoden tavoitteisiini kuuluu harjoitusottelujen lisäksi osallistuminen Helsinki Openiin ja myös SM-kisoihin. Kenties joku kisa tai leiri ulkomailla voi niin ikään tulla kysymykseen. Miksipä ei?”

Viime keväänä 2019 Sveta osallistui myös Savate Clubin järjestämään ohjaajakoulutukseen. ”Haluan jakaa sitä tietoa ja kokemusta, mitä minulle on harjoittelurikkaan elämäni aikana kertynyt. Haluan myös viestittää, että tämä savate on huippujuttu – kannattaa tulla rohkeasti paikan päälle. Yhteishenki salilla on erittäin hyvä, sillä meitä kaikkia yhdistää mielenkiinto ja rakkaus lajiin, sen harjoittelu ja terveelliset elämäntavat.”

Sveta korostaa, että savaten ohjaustyössä yhdistyvät juuri ne asiat, joista hän pitää kaikkein eniten: Liikunta, kilpaurheilu ja työskentely ihmisten kanssa. ”Ensisijaisesti minulle tuo mielihyvää se, että pääsen jakamaan omaa osaamistani ja oppimiani tietoja muiden kanssa. Ja sekin on tietysti totta, että samalla kuin opetan muille erilaisia tekniikoita, paranevat myös omatkin tekniikkani. Ohjaamieni tuntien suunnittelussa käytän mielikuvitusta ja otan totta kai huomioon myös ryhmäni kunto- ja muunkin tason. Ohjaustyössä on loppujen lopuksi parasta se, kun harjoittelijat ovat tyytyväisiä, kiittävät, tulevat uudestaan ja jatkavat tätä harrastusta starttikurssin päätyttyä.”

Svetlanan Oleg-isä, lääketieteen tohtori, jonka työn perässä perhe matkusti ja muutti paljon, työskentelee edelleen Venäjän lääkeakatemiassa professorina Moskovassa. Hän viettää kuluvana vuonna 86-vuotissynttäreitään. Svetlanan nuorempi veli Aleksei työskentelee ortopedikirurgina Moskovassa, vanhempi veli Oleg osteopaattina Pietarissa. Perheen Eleonora-äiti on eläkkeellä – ja hänkin voi hyvin.