Savate Clubilta kaksi ottelijaa edustamaan Suomea savaten Euroopan mestaruuskisoihin Genovaan!

09.10.2019

EM-kisat otellaan Italian Genovassa 10-12.10.2019.

Kovatasoisiin kisoihin on lähdössä Savate Clubilta kaksi ottelijaa: kokenut Tia Vesala sekä ensi kertaa arvokisoissa otteleva Janne Sinivirta.

Tia on jo kokenut arvokisakävijä jo useamman vuoden ajalta. Lukuisten EM- ja MM-kilpailujen ohella hän on kerännyt kokemusta myös muista kovatasoisista kansainvälisistä turnauksista aina Kaukoitää myöten.

Koreasta vauhtia Genovaan

Syyskuun alussa Tia kävi virittelemässä kisakuntoaan Etelä-Korean Chungjussa järjestetyssä kansainvälisessä kamppailu-urheilun suurtapahtumassa, World Martial Arts Masterships -kisoissa, jossa oli mukana myös hänen painoluokkansa terävin kärki. Tärkein tuliainen näistä Korean kisoista oli varmaankin se kokemus, että maailmanmestaritkin ovat voitettavissa ja EM-kisoissa mahdollisuudet ovat vaikka mihin. Tältä pohjalta Tian fiilikset ennen kisoja ovat hyvät, ja hän lähtee kisoihin tarkoituksenaan otella hyvin ja pitää hauskaa.

Jos Tialle kisat ja niihin valmistautuminen ovat jo lähes rutiinia, Jannelle arvokisat ovat uran ensimmäiset. Kokemusta kansainvälisistä ympyröistäkin Jannella toki on esimerkiksi viime syksyn Challenge de Paris -turnauksesta ja kesällä järjestetystä London Savate International Openista. Seuraavassa on Jannen mietteitä kisojen alla.

Millainen harjoittelu on kuluneena vuotena ollut hyödyllisintä/ mielenkiintoisinta?

”Viimeisen vuoden aikana olen onnistunut palaamaan maastopyöräilyn pariin joka on toiminut hyvänä peruskunnon kehittäjänä, mutta myös arvokkaana vaihteluna. Metsä tarjoaa urheilijalle rauhaa eri tavalla kuin sali. Savaten parissa on omalla kohdalla keskitytty erityisesti liikkuvuuteen ja etäisyyden hallintaan maajoukkuevalmentaja Pirkka Pramin kanssa.”

Mitä odotuksia kisoja kohtaan?

”Lähden arvokisoihin nyt ensimmäistä kertaa. Vaikka vastustajista osa saattaa olla tuttuja, on vaikea arvailla miten EM-kisat menoa muuttavat. Oma tekeminen on kehittynyt paljon viimeisen vuoden aikana, mutta lähden kisoihin silti vähän ajatuksella että "kunhan nyt hengissä kotiin pääsee." Jo kisoihin osallistuminen on huiman jännä mahdollisuus.”

Mikä ottelemisessa on parasta?

”Ensisijaisesti otteleminen tarjoaa mindfulness-meditaatiota juuri minulle sopivassa muodossa. Kehässä on mahdotonta murehtia työasioita, on keskityttävä täydellisesti hetkeen. Tällaisellä keskittymisellä on tutkitusti paljon positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Sen lisäksi joudun myöntämään olevani varsin kilpailuhenkinen, minut on helppo haastaa vähän mihin vaan kisailuun.”

Tuomareiksi kisoihin lähtevät Peki Kuusinen ja Marika Niskanen ja valmentajaksi Pirkka Prami.

Tia Vesala

Aiemmat saavutukset: 
SM 1. 2019
SM 1. 2018
EM 3. 2017
EM 3. 2015


Janne Sinivirta

Aiemmat saavutukset:
Hopeaa, Challenge de Paris 2018
Kultaa, SM-kisat 2019


Pirkka Prami

Päävalmentaja


Teksti: Peki Kuusinen