Baileyn, 21, huikea alle kahden vuoden kehitystarina: 46 kiloa pois ja nyrkkeilyn PM-hopeaa!
26.03.2024
Kuka on Nikolas Bailey?
”Äitini ja isäni tapasivat toisensa savaten kotimaassa Ranskassa, Pariisissa. Synnyin siellä. Äitini on suomalainen, ranskan ja englannin kielen kääntäjä, isäni Robert on kotoisin Yhdysvaltain Kaliforniasta. Kun vanhempani tapasivat, äitini oli pariisilaisessa yliopistossa vaihto-oppilaana ja isäni, joka on ammatiltaan kokki, pyöritti siellä ravintolaa, joka oli erikoistunut italialaiseen ja ranskalaiseen ruokakulttuuriin.
Robert-isäni kasvoi 'katulapsena' Los Angelesissa, Long Beachilla. Hän varttui Losin jengeissä. Isäni kuulee muistoissaan yhä laukausten ja helikopterien ääniä. Niihin sekoittuvat myös huumeet ja väkivalta. Meillä oli kotona aina kova kuri. Robert on kuitenkin ollut aina rakastava isä, enkä ole hänelle mistään katkera.
Isäni taustoja en olekaan unohtanut, ne ovat elämässäni läsnä. Olen aina asunut intiaanihenkisesti sisustetussa kodissa: kaktuksia, akvaario, intiaanipeittoja, koiria. Onhan isäni perimältään tlingit-intiaani, joka on yksi Yhdysvaltain luoteisrannikolla asuvista alkuperäiskansoista.
Omat ongelmani alkoivat, kun olin 13-vuotias. Asuimme silloin Kannelmäessä – ja kävin koulua Munkkiniemessä. Elämäni 'turning point' tapahtui 2022. Minulla oli ollut huonot elämäntavat, rikostaustaa ja pitkä parisuhteenikin oli juuri päättynyt. Elin siis rankkaa elämää, kuten isäni. Hengenlähtönikin oli usein lähellä.
Sitten eräänä päivänä ajattelin, että nyt on keksittävä jotain muuta, sillä tiedostin, että jos vielä jatkaisin tällä samalla tiellä, niin elämäni ei tulisi päättymään onnellisesti. Nyt katsoin totuutta silmiin ja ymmärsin, että minun oli muututtava.
Sitten syksyllä 2022 ilmoittauduin nyrkkeilykouluun, Savate Clubin Konalan salille. Kuntoon pääsy ei ollut minulle aivan helppo juttu, sillä painoin tuolloin noin 125 kiloa, paria vuotta aiemmin painoni oli lähemmäs 140 kiloa. Aloin nyt ottaa painoni pudottamisen vakavasti. Luin paljon myös ruokatottumuksiin liittyvää kirjallisuutta. Pikkuhiljaa painoni alkoikin tippua.
Tuolloin tutustuin myös oman peruskurssini ohjaajaan, Raymond Medeliin. Hänellä oli oma erittäinkin tärkeä roolinsa siinä, että nousin henkisesti ja fyysisesti ylöspäin, kaikin puolin parempaan suuntaan. Aloin tuntea, että elämälläni oli kuin olikin jokin tarkoitus. Samoihin aikoihin, kun treenasin Rayn piirissä Training Centerissä, myös Olli Kallius huomasi minut. Hän pyysi minua sparraamaan, vastassa minuakin isommat kaverit. Ja tästä alkoi tulla pian tunne, että haluan nyrkkeilijänä myös otella.
Olli huomioi nopean kehitykseni – ja jo muutaman kuukauden kuluttua hän sanoi, että olet nyt valmis nyrkkeilykehään, ottelijana. Olin ennen ensimmäistä matsiani luottavainen, mutta tunsin samalla myös tiettyä pelkoa. Ja sitten kävi niin, että voitin ensimmäisen otteluni Ruskiksen Skaboissa tuomariäänin 5–0.
En voi kieltää, etteikö oloni olisi ollut tuon voiton jälkeen kuin Kuninkaalla! Samalla tunsin kuitenkin tietynlaista nöyryyttä, sillä ymmärsin, että nyrkkeily on erittäin kova laji!
Tätä nykyä opiskelen yhteisöpedagogiikkaa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja haaveilen, että työskentelen jatkossa nuorten parissa. Virallisia nyrkkeilyotteluita minulle on kertynyt 11, joista voittoja on kaikki vaille kaksi. Voitin SM-pronssia joulukuussa 2023, ja olen päättänyt, että tuon kuluvana vuonna kotiini sitä kirkkaamman mitalin. Olenhan nyt rutinoituneempi, rentoutuneempi, ja tiedän paremmin, mitä voittaminen vaatii.
Olin juuri nyt maaliskuun lopulla 2024 nyrkkeilyurani ensimmäisissä arvokilpailuissa, sillä sain hiljattain kutsun Suomen maajoukkueeseen. Nyrkkeilyn Pohjaismaiden mestaruuskisat käytiin Tanskan Kööpenhaminassa. Edustin Suomea alle 92-kiloisten sarjassa - ja voitin PM-hopeaa!”
Terveiset Savate Clubille,
Nikolas Bailey”
Nikolas nähdään seuraavan kerran kehässä maajoukkueväreissä nyrkkeilyn kansainvälisessä GeeBee-turnauksessa 11.-14.4.2024 Helsingin Urheilutalolla!
Katso alkavat Savate Club Boxing -kurssit
Nyrkkeilykoulu miehille ja naisille
Kuntonyrkkeily tytöille ja pojille
Teksti: Jan Lagerbohm
Kuvat: Jan Lagerbohm, Tony Torvinen, Janne Sinivirta
Jan Lagerbohm on Savate Clubin perustaja